Jotkut tuntevat kotikaupunkinsa todella hyvin. Eivät siksi, että olisivat nähneet siitä kuvia tai lukeneet siitä oppaista, vaan siksi, että ovat eläneet siellä, tutustuneet siihen rauhassa kaupunginosa kerrallaan, jalan ja ilman kiirettä. Trini on yksi heistä. Hän on asunut koko elämänsä Fuengirolassa ja vuosien varrella huomannut, että kaupungissa on paljon enemmän nähtävää ja koettavaa kuin useimmat ajattelevat kuullessaan sanat ”Costa del Sol”. Niin paljon, että hän toimii nykyään paikallisoppaana ja auttaa sekä asukkaita että matkailijoita löytämään kaupungin parhaat puolet.

Tänään hän jakaa omat suosikkinsa kaikkien kanssa, jotka haluavat kuunnella.

 

”Fuengirolassa kaikki on lähellä”

Trinin mielestä Fuengirolasta ei tee erityistä mikään yksittäinen monumentti tai ranta. Se on kokonaisuus. ”Voit syödä aamupalan perinteisessä churreriassa, kävellä merenrantaa pitkin, vierailla roomalaisella arkeologisella alueella ja päättää päivän delfiinien katseluun veneestä. Kaikki saman päivän aikana ilman autoa.” Juuri tämä helppous ja läheisyys saavat hänen mukaansa monet palaamaan kaupunkiin yhä uudelleen.

Jos jostain asiasta Trini puhuu erityisen innostuneesti, niin siitä, kuinka hyvin Fuengirola sopii perheille. ”Täällä löytyy tekemistä kaikenikäisille ja jokaiseen hetkeen päivästä. Sellaista ei löydy ihan joka paikasta.”

Kaupunki, jossa tapahtuu ympäri vuoden

Trini muistuttaa asiasta, jota kaikki eivät tiedä: Fuengirolassa riittää kulttuuri- ja tapahtumatarjontaa ympäri vuoden. Ulkoilmakonsertit, karnevaalit, perhetapahtumat, kansanjuhlat ja lukuisat muut tapahtumat pitävät kaupungin eloisana kaikkina vuodenaikoina. ”Monet tapahtumista ovat ilmaisia ja avoimia kaikille. Ei tarvitse olla kesä, jotta kaupungissa riittää tekemistä.”

Samalla arki jatkuu omalla rauhallisella rytmillään. Markkinat, leipomot, kalakaupat ja paikalliset liikkeet ovat osa jokapäiväistä elämää. Esimerkiksi Los Bolichesissa on säilynyt perinteinen tunnelma, jossa päivän voi aloittaa churro-aamiaisella, ostaa tuoretta kalaa tai nauttia kävelystä meren äärellä.

”Fuengirola ei ole pelkkä matkailukulissi”, Trini sanoo. ”Tämä on oikea kaupunki, jossa ihmiset elävät ympäri vuoden, ja sen huomaa. Juuri se tekee vaikutuksen moniin vierailijoihin.”

 

Trinin suosikkivinkit: paikkoja, aktiviteetteja ja elämyksiä aidon Fuengirolan kokemiseen

 

Sohailin linna – paljon enemmän kuin linna

Kesän konserttikauden ulkopuolella Sohailin linna on täydellinen kohde perheille. ”Lapset voivat osallistua interaktiiviseen seikkailuun, jossa ratkaistaan tehtäviä ja tutustutaan linnan historiaan. Lopuksi he saavat pienen muistoesineen.” Historia ja hauskanpito yhdistyvät täällä ainutlaatuisella tavalla.

 

Laivapuisto ja sunnuntaimarkkinat

Linnan vieressä sijaitsee Parque de Poniente, joka tunnetaan paremmin nimellä Laivapuisto. Merirosvolaivan inspiroima suuri leikkipuisto sijaitsee aivan meren rannalla, ja lähistön terasseilla aikuiset voivat rentoutua lasten leikkiessä. ”Sunnuntaiaamuisin tunnelma on erityisen mukava. Moskeijan viereen Méndez Núñez -kadulle pystytettävät markkinat tuovat alueelle elämää jo aikaisin aamulla.”

 

Armada-silta ja kävely linnalle

Rantakadulta Trini suosittelee ylittämään Fuengirola-joen yli kulkevan Armada-sillan. ”Monet matkailijat ohittavat tämän reitin, vaikka ei pitäisi. Näkymät linnalle ja rannikolle ovat todella kauniit.” Rauhallinen kävelyreitti sopii täydellisesti valokuvaukseen ja kiireettömään tutustumiseen.

 

Auringonnousu aallonmurtajalla

Aikaisin herääville on luvassa unohtumaton kokemus. ”Auringonnousu aallonmurtajalla tai valaistujen Fuengirola-kirjainten luona on todella erityinen näky.” Rauhallinen ympäristö, tyyni Välimeri ja pehmeä aamunvalo luovat ainutlaatuisen tunnelman.

 

Las Presasin luontopolku – kaupungin parhaiten varjeltu salaisuus

Matkailijoille vähemmän tunnettu mutta paikallisten rakastama Las Presasin polku seuraa puroa Torreblancan ylempiin osiin saakka vehreän luonnon keskellä. ”Reitin päässä on pieni vesiputous ja täydellinen paikka levähtää tai pitää piknik.” Se on yksi niistä paikoista, jotka yleensä tuntevat vain paikalliset.

 

Elävää historiaa: Finca del Secretario ja Torreblancan roomalaiset kylpylät

Fuengirolan historiallinen perintö yllättää monet vierailijat. Finca del Secretario on yksi kaupungin tärkeimmistä roomalaisista arkeologisista kohteista, ja siellä järjestetään myös perheille suunnattuja aktiviteetteja. ”Lapset pitävät vierailusta todella paljon. Se ei ole pelkkä katselukohde, vaan siellä voi osallistua ja oppia tekemisen kautta.” Torreblancan roomalaiset kylpylät täydentävät matkaa kaupungin antiikin historiaan.

 

Bioparc, Sould Park ja sataman ympäristö

Perheille Bioparc on lähes pakollinen vierailukohde. Sataman läheisyydessä sijaitsee myös Sould Park, joka on suunniteltu erityisesti lapsille. ”Lasten kanssa tällä alueella viihtyy helposti koko päivän.”

 

Delfiinejä, auringonlaskuja ja lautta Benalmádenaan

Monille vierailijoille tämä on yksi matkan ikimuistoisimmista kokemuksista. Suuren osan vuodesta järjestetään veneretkiä delfiinien tarkkailuun, auringonlaskuristeilyjä sekä lauttayhteyksiä Benalmádenaan. ”Delfiinien näkeminen tällä rannikkoalueella on melko tavallista. Monelle se on koko matkan kohokohta.”